Ensimmäistä kertaa boutique-hotellissa: Casa Mozart

Teneriffan-talvemme päättyi reilut pari viikkoa sitten yhteen yöhön Gran Canarian pääkaupungissa Las Palmasissa. Ja se loppui mukavasti.

Varasin meille hotellin jo kuukautta ennen yöpymistä. Ajankohta oli lähellä karnevaalien päätöspäivää, joten pelkäsin hotellien olevan melko täysiä. Minulla oli lähtöpäivänä myös syntymäpäivä, minkä halusin kivan majapaikan. Niinpä sellaiseksi valikoitui Casa Mozart -niminen boutique-hotelli.

En ole aiemmin yöpynyt itseään boutique-hotelliksi nimittävässä paikassa, eikä se ollut nytkään varsinainen valintaperuste. Käsitehän on peräisin 1980-luvulta, ja sillä viitataan pieniin, korkeatasoisiin hotelleihin, jotka on sisustettu tietyn teeman mukaisesti.

Pikemminkin valkkasin hotellin Tripadvisorin arvioiden perusteella, koska ne olivat ylistäviä.

Hintakaan ei ollut aivan överi. Maksoimme hotelliyöstä yhteensä 90 euroa. Se on vähän enemmän kuin olen keskimäärin halukas pulittamaan, muttei erityisen kallis Las Palmasissa eikä missään nimessä liikaa silloin, kun hakee nimenomaan mukavaa yöpaikkaa. Koen myös saaneeni rahoilleni vastinetta.

 

Sijainti

Casa Mozart sijaitsee Santa Catalinan alueella, tarkemmin sanottuna Ciudad Jardínin kaupunginosassa. Santa Catalinan puistosta, johon laivayhtiön bussi meidät vei, matkaa hotellille oli pari kilometriä. Menimme sinne taksilla, sillä matkatavaroiden kanssa kävely olisi ollut tuskaista.

Onneksi olin kerrankin varautunut matkaan kunnolla ja ottanut kartasta kuvakaappauksen tablettiin, sillä taksikuskilla oli vaikeuksia löytää hotellia.

Casa Mozart on pienellä Calle Mozart -kadulla, jonka nimi ei sanonut taksikuskillemme mitään. Kartan avulla löysimme lopulta perille. Taksikuski oli vieläpä niin mukava, että sammutti Ciudad Jardíniin saapuessamme mittarin, kun ei itse osannut suoraan perille.

Myöhemmin iltapäivällä huomasimme, että sijainti oli tosi hyvä. Lähellä on muun muassa iso ostoskatu Calle José Mesa López sekä ravintoloita. Las Canterasin rantaan kävelee parissakymmenessä minuutissa.

 

 photo olohuone1.jpg  photo olohuone.jpg
 photo olohuone3.jpg

Aula ja ruokailuhuone

Hotellilla vastassa oli ystävällinen ja auttavainen Manuela, joka pyörittää hotellia. Koskaan aiemmin hotellin henkilökunta ei ole ottanut minua vastaan poskisuudelmin. Joku voisi kokea sen tungettelevaksi, mutta itse pidän tuollaisesta vieraanvaraisuudesta.

Manuela antoi meille kulkuohjeita sekä vinkkejä muutamasta kivasta ravintolasta. Niistä yhdessä, libanonilaisessa Los Cedrosissa, kävimme illallisella ja se oli todella kiva löytö.

Ihastuin heti hotellin aulan tai pikemminkin olohuoneen matkailuteemaiseen sisustukseen. Olohuoneen yhteydessä on myös ruokailuhuone, jossa tarjoillaan aamiainen. Muina aikoina sieltä saa ottaa vapaasti teetä ja kahvia.

 

 photo hotellihuone1.jpg  photo hotellihuone2.jpg
 photo parveke1.jpg  photo parveke2.jpg

Hotellihuone

Huoneemme oli talon toisessa kerroksessa. Se oli tilava ja viihtyisästi sisustettu. Huonekalut henkivät mennyttä aikaa ja huoneessa oli myös hauskoja yksityiskohtia, kuten yöpöydän trumpettikoriste.

Olin toivonut kahden hengen sänkyä twinbedien sijaan, mutta niitä ei ollut tarjolla. Se ei haitannut, sillä sängyt oli yhdistetty ilman, että niiden väliin jäi ikävän tuntoisia reunoja. En lopulta edes huomannut, että nukuimme erillisissä sängyissä. Vaikka sängyissä oli joustinpatjat, ne olivat jämäkät, ja minä ainakin nukuin hyvin.

Hotellihuoneessa oli myös oma, tilava parveke kalusteineen. Näkymä oli osittain rakennustyömaalle, joten se olisi voinut olla parempikin, mutta työmaan meteli ei ainakaan meitä häirinnyt, kun heräsimme jo ennen puolta kahdeksaa.

 

 photo kylpyhuone2.jpg  photo kylpyhuone1.jpg

Kylpyhuone

Yritän olla hehkuttamatta liikaa, sillä inhoan eri asioista tehtyjä arvioita, joista puuttuu kriittisyys.

Hehkutuksen välttely on kuitenkin vaikeaa, kun jopa huoneemme kylppäri oli aivan pohjoismaiset standardit täyttävä. Suihku oli eristetty lasiseinällä ja lattiassa oli kaato! Ei siis tarvinnut ärsyyntyä homeenhajuisesta suihkuverhosta, ahtaasta suihkukopista tai siitä, että lattia muuttuu pesulla käydessä kahluualtaaksi.

Kylppäri oli muutenkin oikein siisti ja tarjolla oli perushygieniatarvikkeet (joille yritin pitkään keksiä parempaa suomenkielistä nimeä – anyone?!)

 

Aamiainen

Manuela kysyi meiltä jo sisäänkirjautumisen yhteydessä, monelta haluamme syödä aamiaista. Tavallisesti harmittaisi vähän päättää asiasta etukäteen, mutta nyt se ei haitannut, kun lentomme lähti jo ennen puoltapäivää. Kysymys on sitä paitsi aivan oikeutettu hotellissa, jossa on viisi huonetta.

Koska menimme aamiaiselle puoli kahdeksalta, saimme syödä melko rauhassa. Seuranamme oli ainoastaan espanjalainen mies, joka oli ilmeisesti työmatkalla. Se oli mukavaa, sillä ruokailutila oli melko pieni eikä ainakaan tämä suomalainen ole seurallisimmillaan ennen aamukahvia. Sen vuoksi en jaksanut ottaa kuviakaan.

Osa aamiaisherkuista oli tarjolla noutopöydässä, mutta esimerkiksi juustot, makkarat ja kahvit tarjoiltiin pöytään. Siitäkin on pakko antaa plussaa, sillä Etelä-Euroopassa näkee aika monesti hikoilevia juustoviipaleita.

Jäin kaipaamaan suurempaa hedelmä- ja murovalikoimaa, mutta ei mulla nälkä jäänyt ja hotellin kokoon suhteutettuna valikoima oli mainio.

Oletteko te koskaan yöpyneet boutique-hotelleissa?

 

 

Tykätyimmät talvikuvat

Tein viime elokuussa Instagram Travel Thursday -postauksen tykätyimmistä IG-kuvistani, jotka otin viime kesänä. Tässä yhtenä päivänä tajusin, että nythän on mainio aika tehdä samanlainen talvikuvista, sillä maaliskuussa voi sanoa kevään alkaneen.

Suomalaisen silmään suurin osa näistä kuvista ei toki näytä kovin talvisilta, mutta on joukossa muutama luminenkin maisema. Tasapelejä tykkäysmäärissä oli taas aika paljon, joten toivottavasti kuvavirta ei tunnu puuduttavalta.

Kymmenentenä ❤ 28

IMG_20141220_213851 IMG_20141223_205058 IMG_20141226_103459 IMG_20150101_055011

– Joulua edeltävänä viikonloppuna olin ystäväni kanssa syömässä Helsingin keskustassa, ja kuvasin hieman joulutunnelmaa Aleksanterinkadulta.
– Niin ikään joulukuussa hankin uuden nuottikirjan nimenomaan kitaransoittoa ajatellen (laulukirjoja minulla on useampia), ja iloitsin siitä.
– Tapaninpäivänaamuna olin lähdössä Seinäjoelta Ouluun, ja matkalla juna-asemalle kuvasin jääkukkia auton ikkunasta.
– Paras tapa aloittaa uusi vuosi: lensin Helsinki-Vantaalta Las Palmasiin.

 

Yhdeksäntenä ❤ 29

IMG_20150101_203659 IMG_20150119_205609 IMG_20150120_193242 IMG_20150123_155303 IMG_20150210_174024

Oho, melkein kaikki on merimaisemia. Well, what’s not to like?

– Upea Las Canterasin ranta Las Palmasin keskustassa.
– Meri pauhasi Puerto de la Cruzin keskustassa.
– Sekä kolmas että viides kuva ovat lenkkipolkuni varrelta Puerto de la Cruzin naapurissa olevasta El Rinconista.
– Neljännessä kuva on ystäväni kissa, jonka tapasin niin ikään lenkillä ollessani. Se oli hyvin kiinnostunut kännykästäni.

 

Kahdeksantena ❤ 31

IMG_20141209_200823 IMG_20141230_094127 IMG_20150101_144051 IMG_20150119_165237 IMG_20150207_172749

– Joulukuun alkupuolella iloitsin viimeisestä iltavuorostani Talentumilla.
– Joulun välipäiviä vietin Ranualla, jossa oli kaunis ja kylmä talvisää.
– Uudenvuodenpäivänä kuvasin Las Palmasissa palmuja.
– Tästä postauksesta saa nyt minusta kuvan hirveän ahkerana lenkkeilijänä, sillä sekä neljäs että viides kuva ovat lenkkimatkan varrelta Puertosta. Vuohet ja kissat ilahduttivat monesti matkan varrella.

 

Seitsemäntenä ❤ 32

IMG_20141230_213558

– Toinen aamuhämärässä ikuistettu talvimaisema Ranualta.

 

Kuudentena ❤ 33

image

– Aurinkoinen päivä taloyhtiömme uima-altaalla Puertossa.

 

Viidentenä ❤ 34

IMG_20150210_155602 IMG_20150225_184546

– Helmikuussa kävimme vaeltelemassa Pohjois-Teneriffalla Anagan vuoristossa. Aika satumainen paikka.
– Tämä kuva on viime viikolta ja ehdottomasti yksi omista lemppareistani. Herkuttelua Las Palmasissa.

 

Neljäntenä ❤ 35

IMG_20150114_203051

– Merta ja jylhää kalliota Puerton keskustasta.

 

Kolmantena ❤ 36

2014-12-26 13.45.52-1

– Talven ihmemaata Seinäjoen ja Oulun väliltä junan ikkunasta kuvattuna. Tämä on muuten ihan ainoa iPadilla otettu kuva, jonka olen jakanut Instagramissa, minkä huomaa kyllä laadusta. Ilmeisesti siitä on silti tykätty!

 

Toisena ❤ 37

IMG_20150103_203843

– Tämä taitaa olla ihan ensimmäiseltä päivältä Puertossa. Kuvassa näkyy kaupungin keskusta kotimme lähellä olleelta näköalapaikalta kuvattuna.

 

Ylivoimaisena ykkösenä ❤ 48

IMG_20150209_153333

– Mahdatteko jo huomata, että tykkään kuvata rantoja ja merta? Tämäkin on lenkkipolkuni varrelta El Rinconista, El Bollullon rannalta. Kieltämättä on vähän ikävä tuonne.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, joka järjestetään joka kuun ensimmäisenä torstaina. Suomessa tempauksen järjestäjinä toimivat Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Wanderlust Expert -blogin Veera. Katso ohjeet osallistumiseen esimerkiksi Sadun blogista.

Miksi kotonakin on kivaa?

Olen ollut nyt vajaan viikon koti-Suomessa, ja vaikkei tämä vesisateessa ja hyytävässä tuulessa tallustaminen ihan pelkkää herkkua olekaan, niin kyllä kotiinkin on ollut mukava palata. Ai, miksi?

No, muun muassa sen vuoksi, että täällä on…

IMG_20150303_114530 IMG_20140519_121244

Kunnollinen nettiyhteys. Tavallaan jo oikeastaan harmittaa, että tämä homma pelittää kotona niin hyvin. On tullut nimittäin ihan riittävästi otettua Teneriffan netittömiä tunteja takaisin. On se kuitenkin kiva, kun pääsee lukemaan sähköpostin ja blogeja silloin kun haluaa, eikä tarvitse mennä nolona notkumaan naapuritalon pitserian eteen.

IMG_20140507_214725 IMG_20141022_163447

Julkinen liikenne. Teneriffallakin on ihan hyvät kulkuyhteydet, mutta 30 000 asukkaan Puerto de la Cruz ei ole sama kuin 1,1 miljoonan asukkaan pääkaupunkiseutu. Vaikka tasaisin väliajoin iskevä junat eivät kulje -härdelli on jo ehditty todistaa, on pakko sanoa, että kyllä Helsingissä yleensä pääsee liikkumaan älyttömän sujuvasti. Puertossa bussit kulkivat tavallisesti puolen tunnin välein, viikonloppuisin harvemmin, ja kun bussi viimein tuli omalle pysäkille, se oli melkein aina täynnä saksalaisia eläkeläisiä.

IMG_20140830_152115 IMG_20141203_124941

Oma koti omine juttuineen. Oikea työpöytä, eikä keittiönpöytä tai kahvilan terassikalustoon kuuluva yksilö. Oma sänky, eikä mikään parhaat päivänsä nähnyt 120-senttinen runkopatjan retale. On tässä tullut ihailtua sellaistakin ihmettä kuin tavallisen kokoista kahvipannua, sillä Puerton kahvinkeittimellämme sai keitettyä korkeintaan kuusi pientä kupillista aamukaffetta. Näiden lisäksi kotona on kunnollinen suihku, raikasta juomavettä jii än ee jii än ee. Niin ja tietysti sauna! Ei meillä omaa ole, mutta saunavuoro on buukattu ja lenkkisaunaankin pääsee kolmesti viikossa.

IMG_20150227_150541 IMG_20140531_125456

Ystävät. Vaikka tämä on listan viimeisenä, se on oikeasti se kaikkein paras juttu. Flunssasta huolimatta olen ehtinyt nähdä jo monia kavereitani, ja se on ihanaa! On kivaa myös huomata, etteivät Helsingissä kaikki ole aina niin kiireisiä, vaan välissä ehtii kahville ja höpöttelemään. Kun palasin lauantai-iltana entisen opiskelukaverini juhlista kotiin, mietin hetken, raaskiiko täältä koskaan pidemmäksi aikaa lähteäkään. On niin huippuja tyyppejä ympärillä. Mutta se ajatus tuli tosiaan vain hetkeksi, sillä eihän mikään ystävyys, jonka on tarkoitus kestää, pelkkään välimatkaan kaadu.

Miksi teistä on kiva palata reissusta kotiin?

Kuvituksena vanhoja ja pari uuttakin kuvaa Helsingistä.

Yksi tapa tappaa aikaa Ateenassa

Sain juuri tietää, että kreikkalainen lentoyhtiö Aegean Airlines alkaa kesäkuussa lentää suoraan Helsingin ja Ateenan väliä. Ihan huippu uutinen! Olen lentänyt Aegeanilla monta kertaa, ja voin suositella sitä. Nyt onkin oiva hetki julkaista postaus, joka on viime syksystä asti roikkunut keskeneräisenä luonnoksissa.

Viime kesänä vietin kolmisen viikkoa rakkaassa entisessä asuinmaassani Kreikassa. Ensin olimme Rodoksella, sitten pienellä pysähdyksellä Ateenassa, sen jälkeen Syroksella ja sitten taas yhden yön Ateenassa.

Aegeanin lisäksi Norwegian on jo jonkin aika lentänyt kesäkaudella suoraan Helsingistä Ateenaan ja takaisin. Kuten monesti halpalentoyhtiön ollessa kyseessä, lentoajat eivät kuitenkaan olleet ainakaan viime vuonna parhaat mahdolliset. Helsinki-Ateena-lento lähti anivarhain aamulla ja Ateena-Helsinki-lento taas iltamyöhään.

Reissun viimeisenä päivänä ennen kotimatkaa meillä oli siis kokonainen päivä aikaa Ateenassa. Samalla se piti yrittää viettää niin, ettei olisi illalla ihan rättipoikkiväsynyt ja hiestä märkä.

 

 photo ateena1.jpg

 photo ateena3.jpg

 photo ateena2.jpg

Akropoliille halusimme 40 asteen helteestä huolimatta kiivetä, sillä poikaystäväni ei ollut ennen tuota reissua käynyt Ateenassa. Kyseessä on kaupungin tärkein nähtävyys, eikä sitä minun mielestäni kannatakaan jättää välistä kuin hyvästä syystä.

Ateenan Akropolis aukeaa päivittäin aamukahdeksalta. Keskikesällä sinne kannattaa mennä heti silloin. Ensinnäkin keskipäivän helle on niin kuuma, että kiipeämisestä on hankala saada mitään mukavaa irti. Toisekseen aikaisin aamulla turisteja ei ole niin paljon kuin myöhemmin päivällä.

Kolmas syy kannattaa ottaa huomioon, jos on samanlainen tilanne kuin meillä. Kun Akropoliille menee heti aamusta, hotellille ehtii takaisin hyvissä ajoin ennen huoneenluovutusta, jos se on lähellä paikkaa. Silloin voi rauhassa käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet ja nukkua ehkä päikkäritkin.

Tavalliset liput Akropoliille maksavat 12 euroa, mutta kannattaa tsekata täältä, onko sinulla oikeus ilmaiseen sisäänpääsyyn. Kreikassa sellaisia jaetaan aika auliisti muun muassa opiskelijoille, toimittajille ja alaikäisille. Samalla lipulla pääsee sisään myös lähialueiden muille arkeologisille alueille.

 

 photo ateena4.jpg

 photo ateena5.jpg

Lepotauon ja lounaan jälkeen päätimme suunnata museoon.

Ateenassa museoita on vaikka kuinka, mutta koska emme halunneet lähteä kovin kauas keskustasta emmekä maksaa paljoa pääsylipuista, kohteeksi valikoitui sotamuseo. Se sijaitsee melkein ydinkeskustassa, yhden metropysäkin päässä keskusaukio Syntagmalta. Lähin pysäkki on Evaggelismos.

Sotamuseo (kreikaksi polemikou mouseio – arvaatte varmaan viimeistään nyt, mistä tulee suomen kielen sana polemiikki!) käsittelee kattavasti Kreikan sotahistoriaa aina antiikin ajoilta Kyproksen sotaan, jonka seurauksena Kyproksen saarivaltio jaettiin kahtia vuonna 1974.

Museossa on muistaakseni kolme kerrosta, joten sinne uppoaa helposti tunti jos toinenkin. Jos ei osaa kreikkaa, iso osa esillä olevista asioista menee kuitenkin ohi. Yltiöpäinen nationalismi, jossa kreikkalaiset esitetään yksipuolisesti pelkkinä sankareina, on huvittavaa mutta myös hieman rasittavaa.

Hellepäivään sotamuseo oli kuitenkin ihan kiva kohde: ilmastointi toimi, meidän lisäksemme muita kävijöitä oli vain pari ja toki pelkän englanninkin varassa oppii paljon uutta Kreikan historiasta.

Tavallisen lipun hinta on kolme euroa ja alennuslipun 1,50 euroa. Jokaisen kuun ensimmäisenä sunnuntaina sisään pääsee ilmaisella, mikä on muuten tosi tavallista Kreikassa. Maanantaisin museo puolestaan on suljettu. Aukioloajat ja poikkeusaikataulut on kerrottu täällä.

 

 photo ateena7.jpg

 photo ateena6.jpg

Ateena on hyvä kohde, jos haluaa shoppailla. Minä en yleensä jaksa kiertää muita kuin kirjakauppoja, mutta kuumana päivänä ei ole mitään ihanampaa kuin ilmastoitu kauppakeskus.

Yksi niistä on monikerroksinen Athens Metro Mall, joka sijaitsee Pyhän Dimitrin eli Agios Dimitriosin metroaseman vieressä. Siellä on kauppojen lisäksi ravintoloita, leffateatteri ja muun muassa pelialue, jossa voi ajan kuluksi hakata vaikkapa Flipperiä tai ottaa irvistelykuvia valokuvauskopissa.

Minun yksi lempparikaupoistani Kreikassa on muuten Public, joka myy kirjoja, leffoja, cd-levyjä ynnä muuta mukavaa. Publicilla on liike myös Metro Mallissa. Sieltä bongasin muun muassa kreikkalaisen leffan nimeltä Kokkinos ouranos (Punainen taivas), jossa esiintyy myös suomalainen Pihla Viitala. (Leffa tosin jäi kauppaan, sillä valitettavasti se kuulosti aika kököltä.)

 

 photo ateena8.jpg

 photo ateena9.jpg

 photo ateena10.jpg

Kauppakeskusreissun jälkeen aikaa ennen lentokentälle lähtöä olikin enää vain pari tuntia. Söimme lähellä Akropoliin metroasemaa ja sen jälkeen kävelimme takaisin hotellille lempipaikkani kansallispuutarhan läpi.

Lentokentällä olo oli päivän jälkeen yllättävän freesi.

Laulu on paras lääke matkapahoinvointiin

Ennakkovaroitus herkimmille lukijoille: tässä postauksessa puhutaan elimistön eritteistä.

Tällä viikolla olen saanut matkustaa laivassa taas ihan riittävästi vähään aikaan. Maanantaina kävimme pienellä katamaraaniretkellä Teneriffan eteläosassa. Keskiviikkona laiva veikin meidät jo Gran Canarialle, mistä matka jatkui sitten eilen Helsinkiin.

Tykkään olla meren läheisyydessä, mutta valitettavasti laivamatkat tarkoittavat monesti myös huonoa oloa. Onneksi tiedän maailman parhaan pahoinvointilääkkeen. Se on toimiva, ilmainen ja aina mukana: laulaminen.

 photo IMG_20150227_095939.jpg  photo IMG_20150227_095557.jpg

Reilut pari vuotta sitten vietimme poikaystäväni kanssa muutaman päivän Hongkongissa. Olin jo Suomesta lähtiessä ollut kipeänä, ja muistaakseni kolmantena matkapäivänä tämän ihanuuden kruunasi ruokamyrkytys. Sen piti tietenkin iskeä päälle juuri silloin, kun olimme illallisen jälkeen pyörimässä kaupungilla jossain monen kilometrin päässä hotellilta.

Kun heikotus kunnolla alkoi, hyppäsin metroon suuntana majapaikan vessa. Liian myöhään. Metrosta piti parin pysäkin jälkeen hypätä pois kesken matkan vain siksi, että saisi ylpeänä laatata aseman roskakoriin. Lopulta osansa saivat myös muutamat matkan varrella olleet kukkaistutukset.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tuskallisen pitkältä tuntuneen matkan jälkeen poikaystäväni nimittäin muisti joltakin lääkiksen luennolta oppimansa kikan. Kun tuottaa ääntä, samaan aikaan ei oikeastaan voi oksentaa.

 photo IMG_20150227_095358.jpg  photo IMG_20150227_095647.jpg

Viimeistään siinä vaiheessa, kun vatsassa ei ole enää mitään tyhjennettävää mutta oksennusrefleksi on jo jäänyt päälle, kannattaa avata sanallinen arkku. Suusta voi päästää puhetta tai laulua, huutaen tai kuiskaamalla – pääasia on, että äänihuulet värähtelevät. Minusta laulaminen on paras tapa, sillä kun joutuu keskittymään laulun sanoihin, tulee mietittyä muutakin kuin pahaa oloa.

Tällä tempulla Hongkongista saatu ruokamyrkytys talttui. Alle parin tunnin kuluttua siitä, kun olin vatsalaukun tyhjentämisen jälkeen aloittanut päämäärättömän laulumaratonin, sain jo alas juotavaa ja jopa pientä syötävää.

Sama kikka toimii tarvittaessa myös ennaltaehkäisevästi: jos on paha olo, mutta ei voi tai halua päästää sitä valloilleen, kannattaa pitää ääntä. Siksi laulaminen auttoi myös selviämään parin päivän takaiselta katamaraanimatkalta Teneriffan ja Gran Canarian välillä.

Saarten välillä oli kova tuuli ja vesisade sekä sen mukainen aallokko. Minulle iski huono olo pian satamasta lähdön jälkeen, vaikka kuinka pidin katsetta horisontissa. Ajatus keinuvasta laivanvessasta ei oikein houkutellut, joten päätin laulaa.

Ja kyllä, lastenlaulujen ja Juice Leskisen biisien hyräily itsekseen pelasti. Lopulta matka meni ihan hyvin, vaikka keinunta pysyi samanlaisena aina Agaeten satamaan saakka.

 photo IMG_20150227_095114.jpg  photo IMG_20150227_100257.jpg

Pahoittelen, jos tämmöisestä mielikuvaharjoittelusta tulee jollekin ällö olo. Tämä matkapahoinvointilääke vain on mun mielestä yksinkertaisesti niin toimiva, että olisi vääryys olla kertomatta siitä muillekin.

Sanomalehti mukana matkalla

Syksyllä 2008 kauhajokelaisessa koulussa tapahtui järkyttävä ampumavälikohtaus. Sen seurauksena yksitoista ihmistä, ampuja mukaan lukien, kuoli. Heidän lisäkseen kolme ihmistä loukkaantui, yksi heistä vakavasti.

Tuo oli ensimmäinen kerta, kun näin Suomen mainittavan Kreikan televisiossa sinä aikana kun siellä asuin. Se oli myös ensimmäinen – ja muistaakseni viimeinen – kerta, kun ostin työpaikkani vieressä olleesta kaupasta päivän vanhan Ilta-Sanomat.

Vaikka Kauhajoen koulusurmat järkyttivät ja järkyttävät minua edelleen, tämän blogipostauksen tarkoituksena ei ole kauhistella sitä, millainen kuva suomalaiset antavat itsestään ulkomaille. Sen sijaan meinasin ihmetellä sitä, miten paljon teknologia on mennyt eteenpäin seitsemässä vuodessa.

tabletti1 tabletti2

Kun muutin Kreikkaan huhtikuussa 2008, en omistanut edes kannettavaa tietokonetta. Pöytäkone minulla oli ollut Suomessa, mutta sitä ei tietenkään niin vain matkalaukkuun pakattu. Ensimmäiset kuukaudet kävin netissä nettikahviloissa, kunnes sain säästettyä rahat muutaman satasen maksaneen läppäriin. Senkään jälkeen nettiä ei tosin ollut kotona.

Tuolloin 20-vuotiaana kotimaan uutisiin liittyvä uutispimento ei kamalasti häirinnyt, vaikka olinkin siihenastisessa elämässäni oppinut lukemaan sanomalehden aamiaispöydässä, katsomaan iltauutiset telkkarista ja haaveillut toimittajan työstä.

Nykyään osaisin tuskin elää paria viikkoa pidempää aikaa ilman mitään käsitystä siitä, mitä Suomessa tapahtuu. Ammatillisessa mielessä se olisi sitä paitsi aika tyhmää, sillä se hankaloittaisi töiden tekoa reissun jälkeen. Vaikka asuisin ulkomailla pysyvästi, tekisin aika varmasti töitä Suomeen.

Onneksi uutispimennolta välttyy nykyään helposti. On tabletit ja älypuhelimet ja mobiilisovellukset.

Ennen kuin lähdin Teneriffalle irtisanoin kaikki aikakauslehtitilaukseni. Hesarin tilaajana olen kuitenkin pysynyt, sillä olen muutenkin lukenut sanomalehteä jo yli vuoden pelkästään digiversiona. Täällä aamuni alkaa monesti sillä, että menen johonkin wifin ulottuville lataamaan tabletille tai kännykkään päivän lehden.

lehdet tabletti3

Koska meillä ei ole nytkään nettiä kotona, en lue uutisia kovin usein muista lähteistä niin kuin teen tavallisesti Suomessa. En myöskään tykkää yhtä paljon uutissivustojen kuin varsinaisen lehden pläräämisestä.

Lukisin varmasti täällä muitakin suomalaisia lehtiä, jos useampi kustantaja tarjoaisi käteviä mobiilisovelluksia. Pelkän yhdenkin sanomalehden lukeminen auttaa kuitenkin pysymään kärryillä siitä, mistä kotimaassa nyt puhutaan.

Vaikka valitankin täällä jatkuvasti nettiin pääsyn hankaluudesta, tällaiset asiat muistuttavat siitä, miten hyvään sitä on jo ehtinyt tottua. Vielä kymmenen vuotta sitten asuin ihan Suomessa ilman omaa tietokonetta ja nettiä, eikä se lukiolaisen elämää juuri hidastanut. Nykyään nämä jutut ovat aika ihanan vaivattomia.

Katson täällä välissä espanjalaisia uutisia ja olen pari kertaa ostanut paikallisen sanomalehdenkin. Niissä on kuitenkin pari ongelmaa: haluan tietää myös siitä, mitä kotimaassa tapahtuu, eikä täällä kerrota ja vaikka kerrottaisiinkin, ymmärrän espanjasta lähinnä sanan sieltä, toisen täältä.

Kiitos siis kaikille niille lehdille, joilla on jo toimivat mobiilisovellukset ja digilehdet. Ne lehdet, joilta vastaavat palvelut vielä puuttuvat, seuratkaa pliis perässä.

Kiinnostavatko teitä Suomen uutiset reissussa ollessa tai ulkomailla asuessa?

Aika kuluu, varsinkin kauniilla lenkkipolulla

Nyt on hyvä hetki heittää ilmoille kliseisin fraasi ikinä: voi, miten aika kuluu. Teneriffan-talvea on enää viikko jäljellä ja samalla kun täältä lähden, ikääni tulee yksi numero lisää.

Muutama vuosi sitten en voinut tajuta, miten kenenkään mielestä voi olla kiva palata matkan jälkeen kotiin, mutta nykyään tajuan jo vähän paremmin.

Omaan kotiin on kiva mennä. On ihanaa nähdä ystäviä ja päästä juttelemaan vähän muidenkin tyyppien kuin poikaystävän, ravintoloiden tarjoilijoiden ja random-mummojen kanssa. On kivaa, kun saa katsoa Simpsonit varmasti englanniksi eikä tarvitse tiskata käsin ynnä muita yhtä materialistia ilonaiheita. Oikeastaan koko arkinen elämä houkuttaa taas ihan eri tavalla kuin pari kuukautta sitten.

Täytyy silti sanoa, että kyllä täällä on ollut ihanaa ja jään kaipaamaan vaikka mitä. Kivoja kaupunkeja, lämmintä säätä, rentoa meininkiä, halpoja ravintoloita… Loma ja irtiotto – suosittelen lämpimästi ihan kaikille, jos siihen suinkin on mahdollisuus.

Kaikkein eniten taidan kuitenkin jäädä ikävöimään upeaa luontoa ja siellä seikkailemista. Silloin muutama vuosi sitten kun vihasin reissujen osuutta kotiinpaluu, en olisi voinut kuvitella myöskään muuttuvani luontomatkaajaksi. Nyt on toisin ja harkitsen vaelluskenkien ostoa.

Kaikki kunnia vaan Talin lenkkipoluille, mutta kyllä täällä jylhien maisemien ihastelu on tehty pikkuisen helpommaksi. Ihan siitä syystä otin eilen kameran mukaan kävelylle, ja esittelen nyt suosikkilenkkireittini täältä Puertosta.

Lenkkipolkuni alkaa tietenkin La Pazin kaupunginosasta, koska siellä me asumme. La Paz on mäen päällä ja ihan Puerton reunamilla, joten lenkkipolkukin ulottuu naapurikylän El Rinconin puolelle.

Ensin kävellään rantaa pitkin ja ihastellaan mummojen, pappojen ja koiranulkoiluttajien kanssa merta ja kaukana alhaalla olevaa Puerton keskustaa.

lenkillä3 lenkillä2lenkillä5

Sitten otetaan suunnaksi jättimäiset banaaniviljelmät. Kun on kotoisin niin pohjoisesta, etteivät edes omenapuut ole arkea, banaanipuiden keskellä haahuilu saa helposti mielen iloiseksi.

Jos käy hyvä tuuri, täällä voi törmätä myös vuohiin ja pikkukileihin. Ne paistattelevat monesti päivää banaaniviljelmien välissä olevalla pellolla. Eilen ei kuitenkaan ollut onni matkassa. Kukkoja ja hanhia näin, mutta ne juoksivat kameraani karkuun.

lenkillä7 lenkillä8

Seuraavaksi matka jatkuu kunnon kinttupolkua pitkin mäkeä alas ja sitten taas ylös. Reisille töitä.

Maisemat ovat huikeat, kun vieressä pauhaa meri ja mäkeä reunustavat rauniot. Olisi kiva tietää, mistä rauniot ovat peräisin, mutta enpä tiedä. Lukuisista kasveistakaan en tunnista juuri muita kuin kaktuksia. Siitä huolimatta kukkia on kiva katsella.

lenkillä10 lenkillä11 lenkillä13

Nyt lähestymme reitin huipennusta. Olemme perillä El Rinconissa, ja vaikka siellä ei taida olla juuri mitään muuta nähtävää, yksi elämäni upeimmista uimarannoista siellä on. Sen nimi on El Bollullo.

lenkillä14 lenkillä15 lenkillä16

Jylhien kallioiden keskellä olevan Bollullon hiekka on mustaa niin kuin tuliperäisellä saarella kuuluukin olla. Joka kerta, kun olen siellä käynyt, aallot ovat olleet valtavat, ehkä suuremmat kuin olen koskaan aiemmin nähnyt. Punaisesta lipusta ja vähän vilpoisesta säästä huolimatta rannalla on aina joku tyyppi huvittamassa itseään aaltoihin kaatuilemalla.

lenkillä17 lenkillä18 lenkillä23

Tällaista ei yksinkertaisesti ole Suomessa. Sitä jään kaipaamaan.

Hyvä nojatuolimatka x 3

Tämä teksti on roikkunut keskeneräisenä jo päiväkausia.

Pari viikkoa sitten kerkesin sanomaan, että en ole juuri jaksanut reissun aikana panostaa töihin tai opiskeluihin. Sen jälkeen free-töitä onkin sitten riittänyt. Mutta hyvä niin – ne ovat olleet tosi mukavia eikä rahakaan varsinaisesti pahitteeksi ole.

Minulle matkailuun kuuluu olennaisesti myös nojatuolimatkailu. Teneriffan-talvi on ollut erityisen kiva sen vuoksi, että olen lukenut tosi paljon ja vieläpä hyviä kirjoja.

Varsinkin tammikuussa tuli varmaan ahmittua kirjoja joka päivä, ja sain merkitä luettujen kirjojen listaani viisi uutta teosta, mikä on minulle paljon enemmän kuin tavallisesti. Alla on niistä mieleenpainuvimmat.

 

image Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Kun kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto jaettiin, olin töissä Markkinointi&Mainonnan toimituksessa ja sain uutisoida valinnasta.

En ollut aiemmin kuullut Valtosen kirjasta, mutta valinnan tehneen professori Anne Brunilan hehkutus tarttuvasta kirjoitustyylistä ja valituista teemoista sai minut kiinnostumaan teoksesta. Joulupukki oli ilokseni kuulolla, ja kirja löytyi yhdestä joululahjapaketistani.

Valtonen on haukannut valtavan palan, kun hän on alkanut yhdistää tieteellistä tutkimustyötä, eläinten oikeuksia, kulttuurien yhteentörmäyksiä ja sosiaalisen median ilmiöitä saman otsikon alle. Hän kuitenkin tekee sen saumattomasti. Henkilöhahmot ovat ajatuksenkulkuaan myöten uskottavia, elävän oloisia ja kaikkine vikoineen inhimillisiä. Saavat samaistumaan ja ärtymään.

Matkailusta ja muista kulttureista kiinnostuneita lukijoita kirja kiinnostaa varmasti erityisesti sen vuoksi, että se vertaa Yhdysvaltoja Eurooppaan ja etenkin Suomeen sekä kuvaa sitä, miten koulutettu maahanmuuttaja voi nähdä Suomen ja suomalaiset.

Moni on kehunut, ettei Valtosen kirjaa malttaisi laskea käsistään. Samalta minustakin tuntui, ja ahmin 600-sivuisen tiiliskiven muutamassa päivässä.

Kiitettävästä sivumäärästä huolimatta loppu oli kuitenkin turhan töksähtävä ja omaan makuuni harmittavan synkkä. Ei siis ihan täydellinen tapaus, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.

He eivät tiedä mitä tekevät -kirjaa on arvioinut myös ainakin Globe called home -blogin Jenni.

 

image Sophie Hayes: Trafficked

Englantilaisen Sophie Hayesin tarina on tosi. Nuoren naisen välit isäänsä ovat kylmät, mutta yleisesti ottaen hän on lähtöisin hyvistä olosuhteista. Siitä huolimatta hän joutuu ihmiskaupan uhriksi ja myymään itseään kadulla Italiassa.

Tapahtumahetkellä 24-vuotiasta Sophieta alkaa parittaa huumevelkaiseksi paljastuva mies, jota hän on usean vuoden ajan pitänyt parhaana ystävänään. Helvettiä, jonka aikana Sophiesta tulee prostituoitu ”Jenna”, kestää puolisen vuotta.

Tällaisia kirjan muotoon puettuja tarinoita on useita – ikävä kyllä. Silti ne ovat aina yhtä järkyttäviä. Ulkopuolisesta tuntuu käsittämättömältä, miten persoonallisuudeltaan häiriintynyt ihminen voi alistaa toisen täysin tahtonsa alle ja viedä hetkessä koko hänen aiemman elämän.

Minulle tuli Traffickedia lukiessa melkein fyysisestikin huono olo. Kirjasta oli vaikea pitää taukoa: halusin, että kaikki se hirveys päättyisi ja Sophie pääsisi turvaan.

Kirjoittajana sitä aina nillittää pikkuseikoista, kuten siitä, että tämän olisi voinut kertoa sujuvammin ja vähemmän luetteloiden. Olin siellä, sitten menin sinne ja sen jälkeen tein sitä -tyylinen kerronta ei anna lukijalle juuri eväitä kuvitella, miltä tilanne on todella näyttänyt. Ymmärtääkseni Hayesin tarinaa on ollut mukana kirjoittamassa ammattikirjailija, joten siinä mielessä sitä voisi vaatia.

Kirja oli koukuttava ja kiinnostava joka tapauksessa, ja on tosi hyvä, että tällaisia tarinoita tulee julkisuuteen. Ne saattavat pelastaa jonkun toisen vastaavalta kohtalolta ja saavat ainakin osan ihmisistä tajuamaan, että uskomattoman kamalia asioita voi tapahtua lopulta kenelle tahansa.

 

imageJanne Jääskeläinen ja Katleena Kortesuo: Nörtin esiintymisopas

Ei kannata antaa nimen hämätä. Nörtin esiintymisopas sopii luettavaksi muillekin työntekijöille kuin ”substanssiosaajille”.

Esiintyminen taas on paljon muutakin kuin esitelmän pitämistä tai luennointia. Janne Jääskeläinen ja Katleena Kortesuo muistuttavat, että esiinnyt työkavereillesi esimerkiksi aina silloin kun menet töihin.

Nörtin esiintymisopas on samaan aikaan sekä viihdyttävä että hyödyllinen teos. Se antaa vinkkejä muun muassa pukeutumiseen, puhumiseen ja powerpointtien tekoon. Älä kaiva korvaa julkisella paikalla, pukeudu näin äläkä niin, älä näprää puhelinta kokouksessa, älä ikinä käytä comic sansia (ihan oikeasti – älä käytä sitä) ja niin edelleen.

Monet jutuista ovat totta kai useille itsestäänselvyyksiä. Monesti ne ovat kuitenkin myös sellaisia, joita ei välttämättä aivopierun kohdatessa tule ajatelleeksi, ellei kukaan huomauta.

Suomessa on aika hyväksyttävää vaikkapa pukeutua tilanteessa kuin tilanteessa arkisemmin kuin useassa muussa maassa, mikä saattaa joskus kostautua. Alkoi taas pikkuisen enemmän hävettää se kerta, kun menin Suomen Pankin tiedotustilaisuuteen lenkkareissa ja farkuissa…

Kuten kaikki Ei oo totta -blogia lukeneet tietävät, Katleena Kortesuo on rempseä ammattikirjoittaja. Sujuvasti ja hauskasti kirjoitettua opusta ilman turhaa jargonia on ilo lukea.

”Ei ihan sitä, mitä odotin” – ja muutama pieleen mennyt ravintolakokemus

Poikaystäväni tilasi tässä yhtenä päivänä vakkarikahvilassamme laten. Huvitus oli suuri, kun maitokahvin sijaan pöytään tulikin pelkkää kuumaa maitoa. Vaikka kotipuolessa ei haittaa, että laten edestä jää pois kahvi-sana, italialaiselle latte on luonnollisesti pelkkää maitoa.

Tämä tapaus toi mieleen useampiakin vastaavia tilanteita reissuilta. Aina ne ravintolassa käyntiin kuuluvat kirjoittamattomat säännöt, joihin suomalaisena on tottunut, eivät sattumoisin pädekään muualla.

IMG_20140718_173105 IMG_20150109_134034

Tätähän ne paikallisetkin juovat…

Seitsemän vuotta sitten, kun olin juuri muuttanut Kreikkaan, päätin lähteä siestalla kahville työkaverini kehumaan kahvilaan Rodoksen kaupungin keskustassa. Kahvila sijaitsi hinnakkaan vaatekaupan ylimmässä kerroksessa ja sieltä aukesi näköala koko kaupungin ylle. Ajattelin, että nyt on sopivan tyylikäs hetki maistaa sitä kreikkalaista kahvia, jota”kaikki paikallisetkin juovat”.

Koska olin tuolloin matkustellut hyvin vähän, ei mielessäni edes käynyt, että ottaisin etukäteen selvää siitä, millaista kreikkalainen kahvi mahtaa olla. Odotin saavani jotain suodatinkahvin tapaista.

Tarjoilija toikin eteeni espresson kokoisen, paksua mutavelliä muistuttavan juoman. Näky ei kuitenkaan ollut mikään järkytys verrattuna siihen, miltä juoma maistui. Joskus joku tuttuni vertasi, että kreikkalainen kahvi on kuin joisi pohjaan palanutta, liian vahvaa kahvia, johon on sekoitettu tupakantuhkat. Eipä kaukaa hae.

Onneksi kokemukseni ovat sittemmin osoittaneet vääräksi luuloni siitä, että kreikkalainen kahvi olisi Kreikan suosituinta kahvia. Uskoakseni paljon yleisempiä ovat frappe ja muut jääkahvit, joista itsekin opin nopeasti tykkäämään.

IMG_20150201_164135 IMG_20150201_164112

Tämähän on ihan tällainen perusruoka…

Oma juttunsa ovat tietysti ruoka-annokset, joiden sisältöä ei ole ruokalistassa eritelty, koska paikalliset tietävät ne kuitenkin. Ei Suomessakaan tarvitse erikseen kertoa, mitä kaikkea makaronilaatikossa on. Kaikissa tapauksissa sisältö ei selviä kysymälläkään.

Pari vuotta sitten olin ensimmäistä kertaa elämässäni Kaakkois-Aasiassa. Oltuani reissussa parisen viikkoa, vietin muutaman yön thaimaalaisella Ko Sametin saarella. Majapaikkani oli saaren eteläosassa rannalla, jolla oli kolme ravintolaa ja jossa kasvisruokaa sai metsästää.

Eräänä iltana istuin taas yhdessä näistä kolmesta ravintolasta. Kulttuurishokki oli saanut aikaan sen, että kaikki thaimaalaisen tulinen ruoka lähinnä ällötti, enkä tuolla kerralla yksinkertaisesti halunnut mitään, mitä pitäisi syödä kyyneleet silmäkulmista valuen. Vaihtoehdot olivat vähissä, joten päätin lopulta tilata vain riisiä ananaksen kanssa.

Koska olin jo valmiiksi yrmyllä tuulella, olin valmis kävelemään ulos ravintolasta, kun huomasin riisin seassa olevan ananaksen lisäksi myös kinkunpalasia. Lopetin lihansyönnin alle parikymppisenä, mutta yleensä jos sitä tarjotaan, syön sen mieluummin kuin poden syyllisyyttä siitä, että täysin syömäkelpoinen ateria heitetään roskiin. Kinkku oli kuitenkin inhokkiruokaani jo silloin, kun söin lihaa.

Nälkäisenä ja suunnilleen itku silmässä – vaikka ruoka ei ollutkaan tulista – söin annoksesta varmaan alle puolet. Oma mokahan se oli: ruokalistassa kinkusta ei ollut mitään mainintaa, sillä paikalliselle sen kuuluminen annokseen oli varmastikin ilmiselvää.

Maksoin laskun, menin toiselle illalliselle viereiseen ravintolaan ja tilasin kokonaisen tuoreen kalan, vaikka päiväbudjetti ylittyikin sen vuoksi reilusti. Ruoka oli onneksi yksi reissun parhaista, joten en jaksanut asiaa harmitella.

IMG_20150201_163054 IMG_20150201_162323

Kai tämä on ihan tavallinen annos…

Ruokakulttuurien välisiin eroihin törmää matkoilla tämä tästä. Tuorein esimerkkini on eiliseltä, jolloin kävimme autoilemassa ja pikkuisen vaeltelemassa Teneriffan pohjoisosien vuoristomaisemissa. Reissun jälkeen aamupalasta oli vierähtänyt jo aivan liian monta tuntia ja päätimme mennä matkan varrella olleeseen La Lagunaan syömään.

Löysimme mukavannäköisen ravintolan, joka ei ollut mikään turistipaikka, ja päätimme syödä pastaa. Koska meidän espanjamme on muy mal eikä tarjoilija osannut englantia, hän ei varmaan sen vuoksi alkanut kummemmin kysellä tilauksestamme.

Miksei sitä ikinä muista, että täällä ruokaa on tapana jakaa?

Hetken päästä tarjoilija toi pöytään kaksi aivan hillittömän kokoista lautasta, joita ei selvästikään ollut tarkoitettu kahden ihmisen pääruuiksi vaan jaettavaksi isommille seurueille. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että sen olisi voinut jo päätellä hinnasta. Se oli melkein kaksinkertainen tyypilliseen kanarialaiseen pasta-annokseen verrattuna, vaikka ravintola muuten oli varsin edullinen.

Onneksi ruoka oli kuitenkin älyttömän hyvää ja päätimme saman tien, että menemme käymään samassa ravintolassa vielä uudestaankin – mutta sitten ihan tarkoituksella tapastelemaan.

Kuulostaako yhtään tutulta?

Neljä takana, neljä edessä – miltä irtiotto tuntuu nyt?

Huomenna torstaina olen ollut Kanarialla neljä viikkoa, ja saman verran viikkoja on vielä jäljellä ennen lentoa Helsinkiin. On siis hyvä hetki vähän pohtia, mitä tähän mennessä on jäänyt käteen.

IMG_20150128_191057 image

Ihan ensimmäisenä tulee mieleen se, että lomailu on tehnyt todellakin hyvää. Parin viikon laiskottelun jälkeen alkoi jo vähän tuntua siltä, että kaipa sitä voisi jotain töitäkin tehdä. Voisi laittaa kellon soimaan seitsemältä ja käyttää aamuja opiskeluun.

En ole kuitenkaan sitä tehnyt muutamia työasioiden hoitamisia ja paria hassua pänttäämiseen käytettyä tuntia lukuun ottamatta, enkä jaksa siitä itseäni syyllistää. Mañana, mañana.

Tai oikeastaan: marzo, marzo. Ehtii sitä nimittäin sitten maaliskuussakin, kun olen taas työpöytäni ääressä eikä aurinko lämmitä ulkona. Mahdollisuuksia parin kuukauden irtiottoon tulee elämässä harvoin. Voi hyvin olla, että vietän tämän jälkeen taas seuraavat ties kuinka monta vuotta ilman yhtään kunnon vapaata.

image image

Olen viihtynyt Teneriffalla erinomaisesti. Täällä ei käy aika pitkäksi – ellei sitä itse halua. Mielenkiintoisia paikkoja riittäisi koluttavaksi vaikka kuinka. Paljon on nähty ja paljon on vielä näkemättä. Tuntuu, että ymmärrän espanjaa päivä päivältä paremmin.

Sekin on mukavaa, että malttaa olla paikoillaankin. Nukun aamuisin pidempään kuin vuosikausiin ja olen lukenut enemmän kirjoja kuin kertaakaan aiemmin sitten peruskoulun. Mietin pari päivää sitten, että jos olisin lähtenyt Teneriffan sijaan vaikkapa Etelä-Amerikkaan, josta alun perin haaveilimme, en olisi malttanut tehdä samaa eikä tämä reissu olisi käynyt siitä lomasta, jota juuri nyt kaipasin.

imageimage

Aurinkoa, lämpöä ja ennen kaikkea valoisia päiviä – niitä tulin hakemaan, ja niitä olen myös saanut. Ensimmäiset pari päivää, kun totuttelin vielä vähän uuteen aikavyöhykkeeseen ja kaamoksen äkilliseen selättämiseen, tuntui siltä kuin päivät eivät olisi loppuneet ikinä. Koko ajan on valoisaa! Toisin kuin pimeyteen, valoon on helppo tottua. Onneksi sitä riittää aika hyvin Suomessakin sitten neljän viikon kuluttua.

Huomisesta eteenpäin aion kiskoa itseni sängystä tavallista aikaisemmin. Lähdemme nimittäin vähän laajemmalle ekskursiolle ympäri saarta. Auto on vuokrattuna kokonaiseksi viikoksi. Eikä mikä tahansa auto vaan Mini! En yleensä juuri piittaa autoista, mutta Minillä huristelusta olen haaveillut jo ainakin seitsemän vuotta. Kannattaa siis pysyä kuulolla, jos kaipaa lisää menovinkkejä saarelta.

Neljässä viikossa Teneriffa on tosiaankin osoittanut olevansa se unelmien Teneriffa, josta etukäteen haaveilin. Irtiotto juuri tänne tuntuu edelleen oikealta ratkaisulta. Olen onnellinen, että lähdin.